Työnohjaus kehittää työyhteisön voimavaroja vahvistamalla hyvää

”Jos haluat olla onnellinen, harjoita myötätuntoa”

Dalai Lama

myötätunto_ja_työnohjaus.jpg

Viime viikon työnohjauksessa työyhteisö oli humpsahtamassa pieneen paniikkiin koronan toisen aallon pakottaessa työt ainakin osittain etätoteutukseen. Työnohjauksen aikana huomiota ryhdyttiin tietoisesti suuntaamaan paniikin sijaan siihen, miten he olivat jo keväällä ja kesällä onnistuneet työssään muuttuneista olosuhteista huolimatta, paniikki väistyi ja tilalle tuli lisää voimavaroja. Työnohjauksen päättyessä ryhmän usko onnistumiseen oli vahvistunut. He kuulivat toistensa huolet ja osoittivat myötätuntoa toisiaan kohtaan. Huomatessaan aiemmat onnistumisensa, he myös osasivat olla kiitollisia siitä, mitä kevät ja kesä olivat opettaneet uudenlaisesta työskentelystä. 

Miksi myötätunto on tärkeää?

Professori Anne Birgitta Pessi työryhmineen on tehnyt merkittävää tutkimusta myötätunnosta ja sen merkityksestä sekä työyhteisöissä että elämässä yleensä. Myötätunto sekä itseä että muita kohtaan lisää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä. Hyvän tekeminen ja myötätuntoiset ajatukset saavat meidät tuntemaan iloa ja syvää merkityksellisyyttä sekä yhteenkuuluvuutta. 

Myötätuntoiset teot suuntaavat ajatuksia pois itsestä ja kenties omista vaikeuksista. Hyvän tekeminen vahvistaa hyvän huomaamista ja merkityksellisyyden kokemusta. Myötätuntoa voi myös harjoittaa tekemällä tietoisesti hyvää.  

 

3 vinkkiä myötätunnon lisäämiseksi työyhteisössä 

1. Työyhteisön 10 viikon hyvän tekemisen kampanja.

Sopikaa, että jokainen työyhteisössä tekee kerran viikossa tietoisesti jonkin hyvän teon. Jatkakaa tätä kymmenen viikkoa vaihdellen hyviä tekojanne joka kerta. Millaisia vaikutuksia huomaatte työyhteisössä? Henkilökohtaisessa voinnissa? Suhteessa muihin ihmisiin?

2. Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa

Harjoituksessa kirjataan ylös esim. iltaisin tai kerran viikossa asioita, joista ko. päivänä/ viikkona voi olla kiitollinen. Kolmisen kuukauden harjoittelun jälkeen vaikutukset alkavat tuntua ja näkyä. Tietoisen kiitollisuusharjoittelun myötä se, mihin huomion suuntaat, lisääntyy. Kun huomaat hyvän, kasvatat ajatuksissasi hyvää.

3. Hankkikaa työnohjausta joko tiimille tai yksilöille tarpeenne mukaan. 

Työnohjaus mahdollistaa keskittymisen juuri teille olennaisiin ja ajankohtaisiin asioihin. Ammattitaitoinen työnohjaaja auttaa kutakin asiakasta löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja arjen tilanteisiin ja kenties haastaviinkin vaiheisiin.

Työnohjaus on toimiva ja tehokas työväline työyhteisön kehittämiseen. Työnohjauksessa yleisiä teemoja ovat voimavarat ja henkinen kuormittuneisuus, haasteet arjen työn organisoinnissa sekä yhteistyössä. Sen lisäksi, että työnohjaus auttaa tarttumaan akuutteihin haasteisiin ja etsimään niihin yhdessä ratkaisuja, se myös lisää valmiutta kuulla toisten kokemuksia ja tuntemuksia. Työnohjaus on paikka, jossa voi tuulettaa tunteita, mutta myös harjoittaa myötätuntoa ja kiitollisuutta. 

Mikäli valmentava työnohjaus tai työyhteisön kehittäminen kiinnostaa, ota yhteyttä Työdynamon asiantuntijoihin www.tyodynamo.fi  info@tyodynamo.fi !


Lähteet:

Mattila & Aarninsalo. 2018. Onnen taidot – kohti hyvää elämää. Duodecim

Pessi, Martela & Paakkanen (toim). 2017. Myötätunnon mullistava voima. PS-kustannus